Kuudes käsky
Sjätte budet (ruotsinkielinen nimi)
The Sixth Command (englanninkielinen käännösnimi)
Le Sixième commandement (ranskankielinen käännösnimi)
Das Sechste Gebot (saksankielinen käännösnimi)
Elämä voittaa (työnimi)
Sovitus (työnimi)
Sinikan satu (työnimi)
Finna-arvio
Kuudes käsky
Orvo Saarikiven ohjaama melodraama Kuudes käsky (1947) sijoittuu jatkosodan aikaan. Lenteelän talon nuori emäntä Sinikka (Ghedi Lönnberg) ajautuu suhteeseen naapurin isännän Antin (Tapio Rautavaara) kanssa miehensä Jukan (Esko Vettenranta) ollessa rintamalla. Parista tulee koko kylän juoruilun kohde, jolloin Sinikka synnintunnossaan hakee sovitusta mieheltään ja yhteisöltä. Sovitusta haluaa myös miniäänsä vihamielisesti suhtautuva anoppi (Siiri Angerkoski).
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Avustajat
Osk. Eriksson, Eero Leväluoma, rva Pitkämäki ,
Osk. Eriksson, Eero Leväluoma, rva PitkämäkiHae aiheista |
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
Kokoonpanot
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Kesä - syksy 1946 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
Kuudennen käskyn koettiin jo nimenvalinnastaan lähtien lankeavan suomalaisen elokuvan helmasynteihin, mutta elokuvassa nähtiin myös myönteisiä piirteitä. "Kuudes käsky tekee katekismuksensa osaavan katselijan jo ennen elokuvan näkemistä ärtyisäksi ja ankarasti arvostelevaksi", tunnusti J-a N-nen (Juha Nevalainen, Ilta-Sanomat 20.1.1947). "Ainakin niillä tahoilla, jotka toivovat elokuvamme valtaavan vähitellen muitakin aihealoja ja viittaavan kintaalla sen taikinan vatkaamiselle, jossa rakkauden avulla tapahtuva yleisön kosiskelu on ainoana ja jo väljähtyneenä hiivana. Sitä toivoa Kuudes käsky ei elähdytä, mutta kaksi hyvää asiaa siitä ainakin huomaa: maalaisten ankara ja ponnisteleva työ on kerrankin saanut osalleen monta kaunista filmimetriä. Ja onpa nyt selviydytty kaikesta ilman sikahumalaa, jopa kerrassaan ilman viinan voimaa. Rakentavia ilmiöitä lienevät molemmat." "Juttu tuntuu sinänsä reilulta ja luontevalta, ja sujuuhan maalaiselämän kuvaus meikäläisiltä filmintekijöiltä ihan kuin itsestään", myönsi Ra. H. (Raoul af Hällström, Uusi Suomi 19.1.1947). "Mutta useasti eksytään suomalaisen filmin helmasyn teihin, joiden pitäisi olla yhtä kiellettyjä filmintekijöiltä kuin kuudennen käskyn rikkominen miehiään rintamalta odottelevilta rouvilta. Nämä helmasynnit ovat hitaus ja jäykkyys, liikapateettisuus, teeskennelty tuijottaminen ja liian brutaalien tehokeinojen käyttö. Tällaisia vikoja on Kuudennessa käskyssä useita." "Toini Havun tekemän tarinan puitteet sinänsä ovat selvät ja dramaattiset loppuratkaisuun asti", ajatteli P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 19.1.1947), "mutta nimenomaan anopin harhailu hirttonuorineen on sellainen hyppäys pois johdonmukaisuudesta, että se vie pohjan ja maun koko jutulta [- -]. Muuten on Orvo Saarikiven maalaiselämän kuvauksessa paikoin oikeata väriä, aitoa tunnelmaa silloin tällöin ja paljon pieniä hyviä detaljeja. Tahti vain on kiusaavan hidas [- -]. Jonkinlaista epätasaisuutta panee merkille niinikään tyylissä - yhtenäinen linja puuttuu." Monien muiden tavoin T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 19.1.1947) valitti elokuvan psykologisia epäuskottavuuksia, mutta jatkoi: "Loppukohtaus tekee paisuttelustaan huolimatta väkevän vaikutuksen ja luo dramaattisen päätöksen elokuvalle. Hiukan vähemmän karmeita lähikuvia surun sokaisemasta vanhasta emännästä olisi saanut silti olla. Liika on aina liikaa. Mutta muuten yleisvaikutelma elokuvasta on edullinen, vaikkei mitenkään mullistava." "Elokuvan alkupuoli on kovin tuttua ja sovinnaista maalaiselämän kuvausta suomalaisen elokuvan taattuun hidasrytmiseen tyyliin", arvioi O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 13.1.1947), "mutta loppu kohoaa vaikuttavasti ennen muuta Siiri Angerkosken oivallisen anopin tulkinnan ansiosta. Kerrankin on tälle lahjakkaalle näyttelijälle annettu muukin kuin koomillinen osa. Ansioksi on myös luettava, että filmin maalaisihmiset tekevät myös työtä, josta on useita hyviä välähdyksiä." Muista näyttelijöistä Esko Vettenranta ja Tapio Rautavaara kuitattiin lähinnä "pitkänhuiskeina, uljaina ja juroina maalaispoikina", jotka "kyntämässä ja eloa korjaamassa ovat kätevämpiä kuin naista pidellessään" (Ra. H.). Eniten huomiota sai luonnollisesti naispääosan Ghedi Lönnberg, jossa Ra. H. näki "maalaisen tervettä ja uhkeata kauneutta, mikä hyvin sopii osaan. Hänestä todella uskoo, että hän kykenee hoitamaan suuret taikinat leivinuuniin. Tunneilmauksiinsakin hän saa sisäistä totisuutta." "Hän on uhkea ja verevä ilmestys", koki myös O. V-hl, "mutta hän puhuu suomea auttamattomasti liian pehmeästi ruotsalaisittain, kerakkeita ei kuulu juuri lainkaan - mikäli hänen puhettaan muutenkaan kuulee, sillä filmin äänitys vuorosanojen kohdalta on suorastaan ala-arvoinen." Kesän 1991 tv-esityksen yhteydessä elokuvalle ei enää liiennyt ensi-illan aikaista ymmärtämystä. Tarmo Poussu (Katso 25-26/1991) luki teoksen "Orvo Saarikiven epätasaisen ohjaajauran ilmeisimpiin kömmähdyksiin" ja perusteli: "Saarikiven ohjaus on jäykkää ja totista kuin sunnuntaisaarna. Kuluneita latuja kulkevan tarinan jokainen käänne on alleviivattu oikein olan takaa. Ilma on sakeana enteistä ja syntejä kadutaan jo ennen kuin niitä on ehditty edes tehdä. Suositellaan katsottavaksi Rocky Horror Picture Shown tapaan: isolla porukalla ja omia vastarepliikkejä sekaan heitellen. Inspiraatio taataan." - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Vuosina 1946 - 1947 toteutettiin kolmen ensikertalaisen alkuperäiskäsikirjoitukset: Esko Miettisen Menneisyyden varjo, Toini Aaltosen Nuoruus sumussa ja Toini Havun Kuudes käsky. Miettisen ja Havun työt jäivät tekijöidensä ainoiksi, Toini Aaltonen laati vielä käsikirjoituksen Maila Talvion romaaniin perustuneeseen Pimeänpirtin hävitykseen (1947). Toini Havun Kuudennen käskyn repliikkejä muokattiin kuvattaessa kautta linjan. Sankarihautausjaksosta käy ilmi, että eletään jatkosodan vuotta 1942: Jukan kaatumispäiväksi on seppeleeseen merkitty 30.10.1942. Elokuvan ainoa sotajakso on kopioitu armeijan lääkintähuoltoa esittelevästä Puolustusvoimain Katsauksesta 77 (1943), jonka oli ohjannut Valentin Vaala. Ulkokuvauksissa Nurmijärven Lepsämässä oli avustajina kylän asukkaita. Uintikohtauksessa Ghedi Lönnbergillä oli sijainen, jolle tilikirjan mukaan maksettiin 3700 markan palkkio. Sijaisnäyttelijän nimeä ei ole mainittu. Suurin osa studiokuvauksista - 217 kuvaa (Lenteelän tupa, kamari, porstua ja ullakko) - tehtiin Fenno-Filmin studiossa Pienellä Roobertinkadulla ja loput 71 kuvaa SF:n omilla Liisankadun halleilla. Kuudes käsky oli Orvo Saarikiven 17. näytelmäelokuvaohjaus ja yhdestoista SF-työ. Saarikivi piti itse lopputulosta epäonnistuneena, mutta katsoi sen johtuneen tuottajan antamasta esitysnimestä. Elokuvan käsikirjoitus- ja työnimenä oli Elämä voittaa; Toini Havun luonnoksen nimenä oli alunperin Sovitus. Tapio Rautavaara puolestaan totesi kuvausten aikana Elokuvateatteri - Kinolehdessä (10/1946): "[- -] 30 vuotta sitten tämä olisi ollut hyvä aihe". Myyväksi tarkoitetusta nimestään huolimatta Kuudes käsky menestyi suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden 1947 keskiarvoa heikommin, Helsingissä vielä huonommin kuin maakuntakaupungeissa. Ensi-ilta oli 10.1.1947 Porissa, Tampereella, Turussa ja Riihimäellä viikkoa ennen Helsinkiä. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. "Sinikan satu" Säv. Heikki Aaltoila, san. Toini Havu Es. Akseli Kosonen, laulu ja harmonikka (playback, Olavi Huuskan harmonikkasäestys), kuuteen otteeseen, yht. 5' 30". 2. Hengellinen laulu Säv. ja san. tunnistamaton Sekakuoro ja urkuharmoni (off, radio), kahteen otteeseen, yht. 2' 50". Huomautuksia: "Sinikan satu" jatkuu taustamusiikin muunneltuna aiheena, Helsingin Teatteriorkesteri, joht. Heikki Aaltoila (off), kahteen kertaan, yht. 1' 45". Hengellinen laulu on sama kuin elokuvassa Ristikon varjossa (1945). - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|