"Minä elän"
Minä elän (rinnakkaisnimi)
"Jag lever" (ruotsinkielinen nimi)
"I Live" (englanninkielinen käännösnimi)
"Je vis" (ranskankielinen käännösnimi)
"Ich lebe" (saksankielinen käännösnimi)
Aleksis Kivi (työnimi)
Finna-arvio
"Minä elän"
Ilmari Unhon ohjaama elämäkertaelokuva kertoo 1834-1872 eläneen Suomen kansalliskirjailijan Aleksis Kiven (Rauli Tuomi) elämäntarinan lapsuudesta sairastumiseen ja kuolemaan. Elokuva kuvaa köyhistä oloista lähtöisin olevan kirjailijan ponnistelua suomenkielisen kirjallisuuden luomiseksi ja merkkiteosten syntyä.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||
12 |
||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||
8.6. - 23.8.1946 |
||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||
Suomi-Filmin "kulttuurielokuva" sai valtaosin ylistävän vastaanoton. "Olimme juuri tulossa ihan epätoivoisiksi suomalaisen elokuvan taiteellisen ja sivistyksellisen tason suhteen", aloitti Ra. H. (Raoul af Hällström, Uusi Suomi 13.10.1946), "ja silloin Suomi-Filmi valmisti meille kauneimman ja sydäntä liikuttavimman filmiesityksen, mitä kotimainen elokuvamme koskaan on tarjonnut [- -]. "Minä elän" vastaa kaikessa niitä suuria toiveita ja vaatimuksiakin, joita siihen sopii liittää. Suuri kansallinen ja kulttuurihistoriallinen aihe on saanut arvoisensa filmillisen tulkinnan." "Kansallinen kulttuurielokuva", otsikoi O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 11.10.1946) ja kiteytti perustelunsa: ""Minä elän" on kaunis kunnianteko Aleksis Kiven muistolle ja tuo hänet keskuuteemme entistä elävämpänä ja rakkaampana. Se on elokuva, joka valloittaa katsojansa kokonaan ei vain kulttuurihistoriallisena merkkiteoksena, vaan myös inhimillisenä, riipaisevana elämänkuvauksena. Se on elokuva, joka menee suoraan jokaisen suomalaisen sydämeen. Se on elokuva, joka täyttää kansallisen kulttuurielokuvan vaativat mitat, enkä epäröi sanoa sitä suomalaisen elokuvataiteen suurimmaksi tähänastiseksi saavutukseksi." "Suomi-Filmin tuotannolle ominainen huolellisuus on leimaa antava piirre elokuvalle", kiitti T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 13.10.1946). "Käsikirjoituksen tekijä Elsa Soini on myöskin tehnyt hyvää ja arvokasta työtä samaten kuin filmin ohjannut Ilmari Unho, jonka harteilla tämän jättiläismäisen työn onnistuminen on pääasiassa levännyt." P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 17.10.1946) katsoi odotusten ja vaatimusten täyttyvän ja jatkoi: "Se on elokuva, jota leimaa alun perin aito, kaunis, harras ja läheinen sävy. Tämä henki myös heti ensimmäisten - ja aivan erinomaisten - lapsikohtausten uumoilevan runollisesti ja samalla raikkaan leikkisästi aloittaessa tarinan aurinkoisimman vaiheen, lapsuuden kuvauksen, valloittaa katsojan ilman muuta hyviin kyyneliin. Ja sitten tämä kotoisuus jatkuu eheänä, turhia tavoittelemattomana vaatimattomuutena kuvauksessa aivan filmin loppuvaiheisiin saakka." Toki muutamilla arvostelijoilla oli varauksensa. "Tulos on pintapuolisesti katsoen erittäin onnistunut", myönsi L. S. (Leo Schulgin, Ilta-Sanomat 18.10.1946) ja jatkoi: "Mutta väistämättömäksi vaikutelmaksi jää, että Kiven kohtalon tragiikka on liian vähän perusteltua ja että tämä johtuu aiheen liian varovaisesta käsittelystä. Nähdäksemme negatiiviset puolet Kiven elämässä olisi täysin oikeutetusti voitu sisällyttää elokuvaan, mikäli niillä on ollut ratkaiseva osuus hänen kohtaloonsa, joten elokuvaa, joka pakenee liiallisen sovinnaisesti todellisuutta, ei voida pitää taiteellisesti täysipainoisena tällaisen aiheen ollessa kysymyksessä." Samansuuntainen oli Hans Kutterinkin (Nya Pressen 14.10.1946) kritiikki, ja Kajsa K. (Kajsa Krook, Hufvudstadsbladet 11.10.1946) kirjoitti: "Denna i och för sig lovvärda fullständighet och formella korrekthet undgår tyvärr inte att bli en belastning för filmen. Det är framför allt filmens förra del fram till Kivis moders död som vunnit på att ytteligare klippas ner. Där saknar filmen stumhet och levande nerv, episoderna fogas för löst till varandra och man har snarare intrycket av illustrationer till biografiskt lexikon än av levande människoskildring." Erimielisyyttä ei syntynyt Rauli Tuomen nimiosatulkinnasta. "För Rauli Tuomi blev Kivi en stor personlig seger", myönsi myös Hans Kutter ja O. V-hl:n mukaan hän "lopullisesti osoitti suuret näyttelijäkykynsä [- -]. Tällä teollaan hän näyttelee itsensä koko Suomen kansan sydämiin." "Suuren runoilijan hahmon elävöittäjänä Rauli Tuomella on ollut vaativa ja intensiivistä antautumiskykyä kysyvä tehtävä", pohjusti Ra. H. "Hän suoriutuu siitä voitokkaasti. Ulkonaisestikin hän korkean otsansa ja runoilijan sisäisiä näkemyksiä kuvastavan katseensa ansiosta on todellinen Aleksis Kivi. Hänessä on syvyyttä ja väreilevää herkkyyttä, hänen tuskansa on kaunista ja runollista, hänen ristiriitansa ja onnettomuutensa järkyttää katsojia kyyneliin saakka. Pehmeäsointinen, kaunis ääni on kuin luotu esittämään Kiven hartaita, usein lyyrillisesti sävytettyjä vuorosanoja. Rauli Tuomi on todella runoilija." Tauno Pylkkäsen musiikkia käsiteltiin parissa erillisarviossa. O. P. (Uusi Suomi 28.11.1946) ihmetteli "monia pieniä orkesterin pyrähdyksiä" kohdissa joissa olisi vaadittu tehostamista ja tarpeetonta musiikin käyttöä dialogikohtauksissa, mutta päätyi siihen, että "Pylkkänen on musiikin keinoin [- -] yleensä onnistuneesti kuvittanut Kivi-elokuvan. Hänen sävelkielensä ei tosin ilmaise nimenomaan suomalaisia sävyjä, ei varsinkaan Aleksis Kiven klassillisia piirteitä, mutta se on joka tapauksessa luontevasti elokuvan sisältöä kuvailevaa." "'Minä elän' tarjoaisi musiikkinsa laatijalle mahdollisuudet käyttää myös runsaasti Kiven runouteen laadittua sävelainehistoa", arveli V. H-o (Helsingin Sanomat 21.10.1946). "Pylkkänen on valinnut toisen tien ja tehnyt miltei kaiken itse. Taideteoksena elokuva epäilemättä siitä on voittanut, vaikka esim. keinukohtaukseen olisi voinut [- -] ottaa vanhojakin nuotteja joukkoon. Elokuvan loppu on ratkaistu erittäin onnistuneesti. Sydämeni lauluhan siinä aivankuin hakeutuu paikalleen." - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||
"Minä elän" (1946) on lajityypiltään elämäkertaelokuva, jonka varhaisempia edustajia meillä olivat olleet J. L. Runebergistä kertova Runon kuningas ja muuttolintu (1940) sekä Fredrik Paciuksen elämään liittyvä Ballaadi (1944). Myöhemmin on tehty mm. elokuvat Ruusuja kulkuri (1948, Abraham Ojanperästä), Mä oksalla ylimmällä (1954, Gabriel Linsénistä), Runoilija ja Muusa (1978, Eino Leinosta) ja Tulipää (1980, Algot Untolasta). Käsikirjoituksen teki kirjailija Elsa Soini, kuten jo elokuvaan Runon kuningas ja muuttolintu. Soini oli Kiven syntymän 100-vuotisjuhlavuonna 1934 kirjoittanut aineesta näytelmän Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät. Viipurissa näytelmän ohjasi Arvi Tuomi ja pääosaa esitti Ilmari Unho. Elsa Soinin alkuperäisskenariosta voitiin aineiston laajuuden vuoksi käyttää kuvauskäsikirjoituksessa vain runsas kolmannes. Työnimenä oli Aleksis Kivi. Lopullisen nimensä elokuva sai Kiven viimeisiksi väitetyistä sanoista. Muita nimiehdotuksia olivat mm. V. Tarkiaisen ideoimat Mökin poika - runon ruhtinas, Kun runo kutsuu, Runouden kutsu, Elämän arkea ja runon juhlaa, Valoa ja varjoa runoilijan tiellä, Runoilijan elämäntaival, Runoilijamme Aleksis, Runoilija kulkee, Niin kulki runoilijan tie, Kukkipa kerran runous, Runo kukkii ja Kun runon tähti nousi. Elokuva pyrittiin mahdollisuuksien mukaan kuvaamaan aidoilla tapahtumapaikoilla. Siuntion Fanjunkarsiin ei kuitenkaan saatu kuvauslupaa, sillä se sijaitsi Neuvostoliitolle vuokratulla Porkkalan alueella. Tarvittavat puvut ja rekvisiitta saatiin lainaksi teattereista ja museoista eri puolilta maata - Suomen Kansallisteatteri oli ainoa, joka kieltäytyi yhteistyöstä. Pituutta elokuvalle kertyi 115 minuuttia, siitäkin huolimatta että leikkausvaiheessa jätettiin pois kaikkiaan seitsemän jaksoa: - kuvat 108-117: Yliopiston aulassa tapahtuvan jakson jälkiosa, koko Töölön ulkoravintola ja tanssijatar Alina Frasa 4.12.1857; - kuvat 169-185: kevättalvella 1860 Aleksis Kivi ja Albina Palmqvistin salissa vastaanoton jälkeen kahden kesken, Palmqvist ja Henriikka Palmqvistin työhuoneessa, Palmqvist kehottaa Aleksista muuttamaan; - kuvat 193-210: kesällä 1862 Myllymaan tuvassa ja pihalla: Aleksis ja "Kullervo", lautamies uhkaa viedä Mansikin verorästeistä, Aleksis ja humalainen Juhani-veli, Aleksis innostuu kirjoittamaan; - kuvat 314-320: palkintolautakunnan kokous 15.6.1862; - kuvat 394-395: Lean ensi-esityspäivänä 10.5.1869 Aleksis harhailee välillä Kaivopuiston kallioilla ja "näkee" siellä Lean; - kuvat 405-409: Aleksis palaamassa Fanjunkarsiin myöhään yöllä 10.5.1869, vankkurit muuttuvat välillä Jukolan reteleiksi; - kuvat 414-423: kesä 1869-1870 Fanjunkarsissa, Aleksis kirjoittaa Seitsemää veljestä, Charlotta lähettää Hildan pois talosta, Aleksis näkee unessa veljekset. Ohjaajan käsikirjoituksen klaffimerkintöjen mukaan kaikki nämä jaksot on kuvattu. Leikkausten mukana jäivät kokonaan pois Alina Frasan, O. Toppeliuksen ja rouvan osuudet. Alinaa näytteli Lucia Nifontova, samaan rooliin harkittiin myös Eva Hemmingia tai rva Sauramaa, räätäli Bilkenrothiksi vastaavasti Sven Relanderia, Toppeliukseksi Urho Westmania, yhdeksi ukoksi Viljo Huttusta, Joakseksi Matti Kassilaa, rouvaksi Elsa Turakaista ja toiseksi herraksi Veikko Huuskosta. Poisjätetyssä osuudessa esiintyi myös Sointu Kouvo. Harri Sinijärven etunimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Harry. "Minä elän" sai näytelmäelokuvalle tuohon aikaan harvinaisen verovapauden. Jotta elokuvasta olisi saatu lapsille sallittu, tarkastamo poisti alkupuolelta jakson, jossa Kiven isä ja kylän äijä nauttivat sunnuntairyypyn. Suomi-Filmin 1988 julkistaman myyntivideon ilmoitetaan olevan "koululaisia varten sovitettu laitos". Tämä versio nähtiin myös televisiossa 18.5.1993. "Minä elän" esitteli Matti Oraviston ensimmäisessä elokuvaroolissaan ylioppilaan pienessä sivuosassa. Elokuva sai kaksi Jussia: Rauli Tuomi miespääosasta ja Salli Karuna naissivuosasta. Suomi-Filmi pyysi asiantuntija-apua vuonna 1941 perustetusta Aleksis Kiven Seurasta, jonka johtokunta nimesi työhön professorit V. Tarkiaisen ja J. V. Lehtosen sekä maisterit Eino Kauppisen ja Alpo Routasuon. Asiantuntijoiden osuus rajoittui lähinnä luentoon, jonka Tarkiainen piti kuvausryhmälle ennen kuvauksien alkua sekä käsikirjoituksesta käytyyn kritiikkikeskusteluun. Kolme päivää ennen 10.10.1946 järjestettyjä kutsuvierasnäytäntöjä seuran johtokunta sai ennakolta nähdäkseen elokuvan: sihteeri Alfred Ehderin tekemän ja puheenjohtaja Kaarlo Urpelaisen vahvistaman pöytäkirjan mukaan monet seuran jäsenistä arvostelivat lopputulosta, mutta yhteenvetona käydystä keskustelusta kuitenkin "päätettiin, ettei Seura omaksu kielteistä kantaa 'Minä elän' elokuvaan". Kutsuvierasnäytäntöjä järjestettiin Helsingissä sekä Kino-Palatsissa että Ritzissä. Kino-Palatsissa osajärjestäjänä oli Aleksis Kiven Seura, ja elokuvan lisäksi tilaisuudessa oli myös muuta ohjelmaa. Avaussanat lausui pyydettynä Suomen Filmikamari ry:n hallituksen puheenjohtaja, toinen valtiovarainministeri Onni Hiltunen. "Siltä varalta, että kiireittenne vuoksi ette ehtisi suunnitella puheenne aihetta" lähetti elokuvan ohjaaja Ilmari Unho Hiltuselle etukäteen "muistion siitä, mistä johtaja Orko toivoisi avaussanoissa puhuttavan". Muistion mukaan elokuvan valmistus tuli maksamaan noin seitsemän miljoonaa markkaa - Suomi-Filmiltä 22.12.1986 saadun kirjallisen ilmoituksen mukaan kulut olivat 3 740 699 markkaa. Elokuvan ensi-iltakierros alkoi kymmenen kopion voimalla. Yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden 1946 toiseksi paras; edelle meni vain Loviisa - Niskavuoren nuori emäntä. Myöhemmin syksyllä 1946 Unho kokosi elokuvantyön pohjalta kuvateoksen Aleksis Kivi - elokuvakertomus, jonka lopussa on elokuvan tekijä ja näyttelijäluettelo. Elsa Soini puolestaan kirjoitti romaanin Nuori Aleksis (1947), joka päättyy Kiven esikoisnäytelmän Kullervon ilmestymiseen vuonna 1864. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||
1. Alkusoitto Säv. Tauno Pylkkänen Orkesteri (off), 2' 30". 2. Virsi 318 (vuoden 1701 virsikirjassa, "Jo joutui armas aika, ja suwi suloinen - -"), 1. ja 2. säkeistö Säv. ja san. tuntematon ruotsalainen, suom. trad. Es. "seurakunta" laulu (playback, sekakuoro), 2' 00". 3. "Lasten messulaulu" ("Onko Keiturilta ketäkään kirkoss' - -") Es. Matti Kivi, laulu ja lausunta sekä lapset, laulu (100 % playback), 1' 10". 4. Polska Säv. Tauno Pylkkänen Es. kaksi viulistia ja kaksi klarinetistia (playback, pelimanniyhtye), 1' 05". 5. Häämarssi Säv. Tauno Pylkkänen Es. kaksi viulistia ja kaksi klarinetistia (playback, pelimanniyhtye), 0' 50". 6. Polkka Säv. Tauno Pylkkänen Es. kaksi viulistia ja kaksi klarinetistia (playback, pelimanniyhtye), 1' 20". 7. Gaudeamus igitur Säv. trad. saksalainen, san. trad. Es. "ylioppilaat", laulu (playback, mieskuoro), 0' 30". 8. Sydämeni laulu Säv. Jean Sibelius, san. Aleksis Kivi Mieskuoro (off), 2' 35". Levytys: Mieskuoro Finlandia, joht. Arvi Poijärvi; His Master's Voice X-6280, 13.4.1939. Huomautuksia: Virsi 318: vuoden 1938 virsikirjassa on vastaava virsi 557. "Häävieraat" tanhuavat Polskan (nro 4) ja Polkan (nro 6) aikana. Rauli Tuomi pärryyttää Porilaisten marssia, säv. Christian Fredrik Kress (100 %), 0' 05". - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kieli | ||||||||||||||
suomi |