"On mieluista havaita sellainen ilmeinen kypsyminen ja kehitys, jonka Veikko Itkonen näkyy läpikäyneen sekä ihmisenä ja ammattimiehenä", kiitti Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 17.11.1962) ja perusteli: "Aikaisemmat näsävisailut ovat väistyneet asiallisen ihmisen ja elämäntarkkailun sekä rehellisen kuvauspyrkimyksen tieltä. Aiheenvalinta todistaa jo samaa uutta suuntausta ja juonenkäsittely pitkää eteenpäinponnahdusta työssä. Vaarallista vapautta on Veikko Itkosen tähän asti paras ohjaustyö, yllättävän jäntevästi ja tyylissä ehjästi hallittu monihaarainen elämänkuvaus."

"Etenkin ilahduttaa Vaarallisessa vapaudessa kerronnan iskevä ja elävä, jollakin tapaa hyvin 'nykyinen' rytmi, jota myöskin The Strangersin sähkökitaramusiikki effektiivisesti tähdentää," koki Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 18.11.1962). "Asioita ei viedä oikeaoppisesti jauhamalla ns. päätökseen, niistä poimitaan nasevasti vain oleellinen, ja näin syntyy sisällöltään vaihteleva ja monitahoinen kuvakudos, jossa Tuuli Reijosen romaanin keskeinen aihe [- -] ei tyrkyttäydy hallitsevasti etualalle, vaan asettuu uomiinsa yhtenä elämän tapauksena, joka vaikuttaa moniin muihin samanaikaisiin elämäntapauksiin."

"Itkonen har tydligen försökt följa bokens konstruktion så mycket som möjligt", puntaroi E. U. (Eirik Udd, Nya Pressen 19.11.1962), "en teknik som inte saknar intresse, men som inte riktigt övertygar med sina snabba, abrupta växlingar mellan de olika parallelhandlingarna. Stilen har en modern, småttsofistikerad prägel, men blir förvirrande, ett puzzle där bitarna inte vill foga sej till en naturlig helhet, en form som förefaller onödigt konstruerad. Men samtidigt noterar man det positiva i den bildmässiga kompositionen och den knappa och koncisa uppfattningen, likaså är det plus att Itkonen i sin regi i så hög grad tar fasta på det typiska i helsingforsmiljön."

"Kohtalaisen kekseliäästi kirjoitettu, ohjattu ja filmattu, melko vauhdikas ja hieman thrillerin tapaan kehittyvä kertomus", luonnehti Martti Savo (Modest Savtschenko, Kansan Uutiset 19.11.1962), ennen kuin puuttui elokuvan poliittiseen sisältöön: "Kysymyksessä on varoittavan sormen nostaminen niille maamme eksyneille nuorille, jotka korkeasta elintasosta nauttien eivät kunnioita isänmaan korkeimpia arvoja. [- -] Tosin säälittävän ja kuolemansairaan eestiläisen pakolaisen hyväksikäyttö filmissä on melko halpahintainen keino, mutta ehkä sekin tehoaa niihin, jotka haluavat tämäntapaisia 'tehosteita'. He tuskin kiinnittävät huomiota sellaisiin seikkoihin kuin esim. eräiden talojen ja automallien sopimattomuuteen ko. aikakauteen, ja ehkä tarkoituksena onkin vihjailla nykyaikaan, osoittaa, että 'vapautemme' on edelleenkin 'vaarassa'. Jotkut kun haluavat väenväkisin tehdä vapautensa 'vaaralliseksi'."

"Veikko Itkonen har synbarligen haft för avsikt att behandla ett s.k. brännbart mänskligt ämne", arveli H. G. G. (Henry G. Gröndahl, Hufvudstadsbladet 18.11.1962), joka niin ikään koki elokuvan poliittisen puolen ongelmallisena: "Men vill man göra en politisk film, skall man göra det öppet och ärligt. Nu uppdelas de medagerande mer eller mindre medvetet i två läger: de som hjälper och de som av en eller annan orsak inte gör det [- -]. De som hjälper är moraliskt otadliga [- -]. De andra är moraliskt anfrätta, de begår äktenskapsbrott, förfalskar och för ett 'sedeslöst' liv. Till allt detta kommer ytterligare en ansträngd och melodramatisk predikan om friheten som krigen har värnat, om vår plikt att hjälpa liksom vi har blivit hjälpta."

Näyttelijäkaartista nostettiin eniten esiin Maija Karhi ja Pirkko Peltonen. "Näyttelijäsuorituksista ensimmäiseksi kohoaa Pirkko Peltosen lämpimästi ja älykkäästi tulkittu sairaanhoitaja, luonteeltaan vastakkaisessa osassaan myös Maija Karhi", kirjoitti -o. (Turun Sanomat 2.12.1962). "Uusi tähti Pirkko Peltonen pakolaisen auttajana on yltänyt taiteelliseen voittoon, joka kauneimmillaan on kuulustelukohtauksessa."

"Maija Karhi taas ilahduttaa", kiitti puolestaan Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 18.11.1962), "melkeinpä hämmästyttääkin tuoreella otteellaan tehtävästä, jonka moni muu luultavasti olisi kuitannut jokseenkin rutiininomaisilla keinoilla. Pirkko Peltosen sairaanhoitajattaren tyynet kasvot ja kultivoitu työ herättävät lupauksia. Risto Aaltosen luonteva hahmo niin ikään, Ja kaikkein elävin Vaarallisen vapauden ihmisistä taitaa loppujen lopuksi olla sotajuttuihin ja sankaritarinoihin kyllästynyt holtiton opiskelijapoika Pekka, jota Antti Litja näyttelee niin naulankantaan."

Vuoden 1990 tv-esityksen aikaan loikkaus- ja pakolaisongelma todettiin edelleen ajankohtaiseksi teemaksi, mutta Itkosen toteutukselle ei enää lämmetty. Harri Moilasen (Kansan Uutiset 23.10.1990) mielestä "Vaarallista vapautta on naiivi, paljolti tahattoman koominen elokuva. Poliittinen pakolaisuus on vain yksi teoksen monista teemoista, jotka on nivottu toisiinsa osoittelevilla ja pateettisuutta hehkuvilla teippauksilla. Kömpelöön käsikirjoitukseen on sullottu lähes kaikki mahdollinen. Niinpä kyseessä on sekä avioliitto- ja ihmissuhdedraama, trilleri, ajankuvaus että moraliteetti."

"Puisevasti toteutetun, väkinäisen tekojännittävän pakomatkan jälkeen Itkonen solmii juonilangat yhteen sujuvasti", arvioi Antti Lindqvist (Katso 43/1990), "mutta hyytyy pian tympeään paatoksellisuuteen eikä luota tarinan ja kuvien voimaan. Repliikkejä vaivaa koko ajan naiivi selittelyn maku, jo selviksi tulleiden asioiden toteaminen."

- Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.