Elokuvaohjaaja Markku Pölösen (s. 1957) viides pitkä näytelmäelokuva Emmauksen tiellä (2001) syntyi poikkeuksellisella metodilla, samalla kun se maaseudun kuvauksena ja burleskina tragikomediana kytkeytyy ohjaajan perustematiikkaan ja purkaa "maaseutunostalgian suolisolmuja".

Elokuvaa tehtiin työnimellä La Strada II. Lopullinen nimi löytyi Pölösen "rekvisiittaraamatusta": "Siinä se seisoi ensimmäisessä kohdassa, joka aukeni", hän muisteli TV-maailmassa 40/2001. "Sitäpaitsi Pohjois-Karjalassa Emmauksen tiellä on ihan oma merkityksensä. Kun kaverukset ovat olleet pari viikkoa reissuillansa ja kulkevat siinä syyssontasta maantietä kotiinpäin rahattomina, niin toinen saattaa hyvinkin sanoa toiselle: Tässä sitä mennään kuin Emmauksen tiellä."

Kuvaukset suoritettiin kronologisessa järjestyksessä, musiikkia lukuunottamatta suoraa ääntä käyttäen ja keskimäärin noin kymmenen minuutin otoksin. Harjoitusjakson aikana kohtaukset oli käyty läpi 11 kertaa eli Emmauksen tie oli kuljettu joka kerran päästä päähän. Ensimmäisen harjoitusviikon aikana oli käytetty sijaisnäyttelijöitä, joiden kanssa oli etsitty kuvakulmat, asemat ja liikkeet. Kun kuvaustekniset ongelmat oli ratkaistu ja näyttelijöiden liikeradat muotoiltu, varsinaiset näyttelijät tulivat mukaan ja kehittivät tulkintansa. Perinteistä elokuvakerrontaa rikottiin tietoisesti kohdissa, joissa näyttelijät puhuvat suoraan kameralle, kommentoivat käsikirjoitusta ja ilmoittavat takautumista, puhkeavat lauluun kuin musikaalissa, esittävät rakkaustarinaa "saippuaversiona" tai järjestyvät villin lännen lynkkausjoukoksi.

Emmauksen tiellä on dogma-elokuva naturalistisin keinoin. Pölönen kuvaa haastattelussa 12.2.2009 elokuvaansa "metaelokuvaksi, joka kommentoi itseään ja elokuvan konventioita leikkisään sävyyn". "Olen tehnyt kaksikymmentä vuotta elokuvia klassisella metodilla", Pölönen tilitti Keskisuomalaisessa 3.10.2001. "Tämä on ollut projekti, jolla olen taas palauttanut itselleni työn ilon. Olen samalla myös tutkinut näyttelijän ilmaisua sekä elokuvan muotoa. Olen halunnut selvittää, mitä kaikkea 'turhaa' elokuvasta voi ottaa pois, niin että lopputulos kuitenkin näyttää elokuvalta. Olisi ollut henkisesti epärehellistä kopioida itseään, tehdä jatkuvasti elokuvia samalla tyylillä. [- -] Tiukat dogma-säännöt ovat kuitenkin aivan pösilöitä, sillä ne kahlitsevat suotta. Jos navetassa on pimeää, niin kannattaahan siellä käyttää lamppuja. On myös tärkeää ymmärtää, että kun kamera käy ja henkilöt ovat siitä tietoisia, lopputulos on aina fiktiota eikä faktaa."

Emmauksen tiellä kuvattiin digitaalisella videokameralla mallia Sony PD 150, joka on pienikokoinen, kiinteällä objektiivilla varustettu DV-kamera. Tämä oli uusi ratkaisu suomalaisessa näytelmäelokuvassa. "Kuvaustekniikka näkyy lopputuloksessa", kertoi kuvaaja Kari Sohlberg. "Tämä filmi ei näytä elokuvalta sanan perinteisessä merkityksessä. Se roso sopii elokuvan henkeen ja tyyliin, se on jopa osa filmin tyyliä. [- -] Lopulta päädyimme siihen, että kukin kohtaus kuvattiin yhdellä otoksella. Kuvan sisäiset leikkaukset piti siis rakentaa kameran ja näyttelijöiden yhteisellä koreografialla." (Lapin Kansa 5.10.2001). Elokuvan laajat kuvat alussa ja lopussa tehtiin 16 mm:n kameralla. Pölösen haastattelun 12.2.2009 mukaan kuvatusta materiaalista tehtiin Generator Postissa kolmen viikon ajan tietokoneajoa, joka digitaalisesti korjasi kuvaa ja teki siitä elokuvan näköistä. Sen sijaan elokuva leikattiin kolmessa päivässä. Joidenkin kohtausten paikkaa muutettiin leikkausvaiheessa. Musiikkivalinnat olivat jo Pölösen alkuperäiskäsikirjoituksessa.

Näyttelijäkunnassa oli sekä vanhoja että uusia kasvoja, Pölösen luottonäyttelijöitä ja ensikertalaisia. Lotta Lehtikarille elokuvarooli oli ensimmäinen, sittemmin hän on esiintynyt elokuvissa Kuutamolla (1982), Joensuun Elli (2004), Juoksuhaudantie (2004), FC Venus (2005) ja Lieksa (2007). Sanna-Kaisa Palon esittämä roolihahmo puhuu elokuvassa sujuvaa stadin slangia. Isänsä Pertti Palon valmentama Sanna-Kaisa Palo sai sivuosasuorituksestaan Jussi-patsaan. Elokuva palkittiin Durango Independent Film Festivalilla Yhdysvalloissa parhaana komediaelokuvana vuonna 2003.

Emmauksen tiellä ei yltänyt Pölösen edellisten elokuvien yleisömenestykseen, mutta asia korjaantui hänen seuraavassa teatterilevityksen saaneessa elokuvassaan Koirankynnen leikkaaja (2004), joka oli sovitus Veikko Huovisen samannimisestä romaanista.