Aivotoiminnan itsesäätelyyn perustuvaa neurofeedback-menetelmää on tutkittu ja sovellettu niin kognitiivisen tehostamisen kuin kliinisen hoitotyön kentillä ristiriitaisin tuloksin. Kognitiivisten tai kliinisten muutosten saavuttamiseksi neurofeedback-tutkimuksissa on pyritty tyypillisesti muuttamaan tietyn aivoaallon esiintymistä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin neurofeedback-menetelmää tarkastelemalla alfa-rytmin (8–12 Hz) ja sensorimotorisen rytmin (12–15 Hz) modulaation vaikutuksia sekä intervention yhteyttä tutkittavien tunnetiloihin ja kokemuksiin mentaalisten strategioiden käyttämisestä. Koehenkilöt (n = 13) osallistuivat neurofeedback-tutkimuksessa viiden harjoittelukerran mittaiseen interventioon, jossa he pyrkivät tietokonevälitteisen pelin avulla muuttamaan aivoaaltojen esiintymistä. Tunnetiloja kartoitettiin jokaisena harjoittelukertana PANAS- kyselylomakkeella mitaten tutkittavien positiivisia ja negatiivisia tunnetiloja. Tutkittavien

kokemuksia pelissä suoriutumisesta ja mentaalisten strategioiden käyttämisestä tarkasteltiin intervention päätteeksi avoimella kysymyksellä. Tässä tutkimuksessa 10 minuuttia kestävät neurofeedback-harjoittelukerrat viiden päivän aikana eivät riittäneet moduloimaan spesifisti koeryhmän neuraalista toimintaa. Tunnetilojen tarkastelun osalta intervention harjoittelukerrat vaikuttivat lievästi vähentävän positiivisten tunnetilojen intensiteettiä. Käytetyistä mielensisäisistä strategioista koehenkilöt kokivat pelaamista eniten edistäviksi strategioiksi tietoisuustaidot, positiivisen ajattelun ja rentoutumisen. Tarkasteltaessa kokonaisuudessaan mielensisäisten strategioiden toimivuutta havaittiin, että tutkittavien käyttäjäkokemukset neurofeedback-menetelmän pelattavuudesta olivat vaihtelevia. Selvityksen perusteella neurofeedbackin keskeiseksi haasteeksi arvioimme tiivistyvän niin sanotun kaksinkertaisen neuropsykologisen haasteen: aivotoiminnan itsesäätelyn moduloivuuden ja oskillaatioiden instrumentaalisuuden. Ehdotamme neurofeedback-intervention suunnittelun ja arvioinnin taustateoreettiseksi tueksi systeemistä viitekehystä, joka painottaa tutkittavan interventioresurssien, neurofeedback-metodologian ja muutoskohteena olevan ilmiön optimaalista yhteensovittamista.