Tutkimuksen aiheena on se, miten eri sukupuoliroolit määriteltiin hevosia käyttävien henkilöiden yhteisössä maaseudulla, ja miten se muuttui hevosten käyttötapojen muutosten sekä laajemman yhteiskunnallisen rakennemuutoksen myötä. Tämä toteutetaan tarkastelemalla Maaseudun Tulevaisuuden hevosartikkeleita vuosien 1955,1965, 1975, 1985 ja 1995 ajalta, käyden läpi ajanjakson jolloin hevosten määrä Suomessa laski huipulta pohjalle. Tutkimuskysymyksinä ovat miten eri sukupuolten roolit hevosyhteisössä määriteltiin lehdessä, miten eri hevostenkäyttötavat vaikuttivat lehden käyttämiin sukupuolidiskursseihin, sekä miten maaseutu tuotiin esille osana eri hevosihmisdiskursseja. Taustateoriana tutkimuksessa toimii käsitys sukupuolesta performanssina, jota toteutetaan kaikessa olemisessa, kielenkäytössä sekä käytöksessä. Samoin sosiaalisen konstruktiivisuuden teoria, jossa kielen nähdään muokkaavan aktiivisesti todellisuutta, nähdään toteutuvan sukupuolen ja lehdessä ihannoidun maaseudun kautta. Tutkimusaineisto on kerätty käymällä läpi kaikki valittujen vuosikertojen Maaseudun Tulevaisuus-lehdet, ja tarkastelemalla kaikki jutut jotka liittyvät hevosten käyttöön. Aluksi tutkimusmateriaali teemoiteltiin eri kategorioihin, jotka perustuivat yleisimpiin aiheisiin, jotka hevosartikkeleissa tulivat esiin. Tarkemmin jutut käytiin läpi lähiluvun avulla, jonka aikana aineistosta muodostettiin sukupuolittuneet diskurssit, joita käytiin läpi diskurssianalyysin avulla. Diskursseiksi muodostuivat maaseudun idealisoitu työhevosmies, maaseudun ravimies, “herruus” hevosurheilussa-diskurssi sekä hevostyttö- ja ravinainen-diskurssit. Lehden ideaaliksi muodostui jo 1950-luvulla maaseudun työhevosmies, jota ylläpidettiin tuomalla esille ravimiehen-diskurssissa hevostyö valmennusmetodina. Työhevosmieheen liitettiin kansallismielisiä tunteita liittämällä maaseudun hevonen osaksi armeijaa ja suomen sotia, joka jatkui vielä 1990-luvulla yleisen sotamuistelun esiin nousun myötä. Ravimies liitettiin myös maaseutuun, mutta samalla ravimiehen diskurssi sisälsi myös ammattimaisen lämminverihevosta käyttävän miehen diskurssin. Ravimiehen diskurssi muuttui 1950-luvulta työhevosmiehen sivuharrastusta painottavasta roolista ammattimaisen urheilijan rooliin, johon varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla liitettiin kansallismielisyys kansainvälisten kilpailujen myötä. “Herruus”-diskurssi liitettiin 1950- ja 1960-lukujen aikana loukkauksena hevosurheiluun, josta lehti toisaalta pyrki eroon 1960-luvulla. “Herruudesta” syyttäminen toimi rajanvetona idealisoidun työhevosmiehen diskurssin ja “ahneen” ravimiehen diskurssin välillä. Hevostytön ja ravinaisen diskursseja yhdisti se, että kumpaankin liitettiin patriarkaattisen yhteiskunnan jäänteenä miehen holhouksessa olemisen esitys, heidän toimiessa varsinkin raviurheilussa miesten alaisina tai miestä avustavana sukulaisena tai vaimona. Hevostytön rooli ratsastuksessa, samoin kuin yleensä naisten rooli ratsastuksessa, oli vapaampi, tosin tällöinkin puolustettiin naisten läsnäoloa heidän luontaisilla hoivataidoillaan. Lehti ei määrittele sukupuolirooleja erilaisiksi huolimatta eri hevosten käyttötavoista, vaan sukupuolenmukaiset ihanteet määritellään ensisijaisesti maaseudun perinteisten sukupuolikäsitysten mukaisesti.