Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan oikeuslääketieteellisiä kuolemansyyntutkimuksia 1800- ja 1900 -lukujen vaihteen Jämsässä. Viranomaiset määräsivät oikeuslääketieteellisen kuolemansyyntutkimuksen tehtäväksi silloin, kun kuolema oli tapahtunut epäselvissä olosuhteissa tai kun kuoleman syyksi epäiltiin itsemurhaa tai henkirikosta. Tutkielmassa käsitellyt kuolemat olivat paitsi itsemurhia ja henkirikoksia myös tapaturmia sekä aviottomien, vastasyntyneiden lasten kuolemia. Tutkielmassa perehdytään paitsi oikeuslääketieteellisten kuolemansyyntutkimusten sisältöön myös niiden oikeudellisiin vaikutuksiin tuomioistuinprosesseissa.

Aikavälillä 1894–1917 Jämsän käräjäkunnan oikeusviranomaiset tutkivat yhteensä 40 kuolemaa ja niihin johtaneita syitä. Tutkielmassa rakennetaan kuva kuolemansyyntutkinnasta prosessina, joka alkoi kuoleman tapahduttua tehdystä poliisitutkinnasta ja päättyi tuomioistuimen antamaan päätökseen. Kuolemantapaukset tutkittiin oikeuslääketieteellisen kuolemansyyntutkimuksen jälkeen vielä käräjillä ja tutkielmassa selvitetään mikä oli lääkärin määrittämän kuolinsyyn vaikutus tuomioistuimen antamiin päätöksiin sekä henkirikostapauksissa annettuihin rangaistuksiin. Näiden tutkimuskysymysten myötä tutkielmassa rakennetaan näkökulma piirilääkärin asemaan ja valtaan suomalaisessa 1900-luvun vaihteen oikeusjärjestelmässä.

Tutkielman lähteinä on käytetty Jämsän kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoja, Turun hovioikeuden päätöstaltioita, senaatin oikeusosaston päätöstaltioita sekä Jämsän piirilääkärinarkiston ruumiinavauspöytäkirjoja. Lisäksi tutkielmassa on kartoitettu oikeuslääketieteellisiä kuolemansyyntutkimuksia ja piirilääkärin asemaa oikeusjärjestelmässä säädellyt oikeusnormisto. Tätä oikeusnormistoa vasten on ollut mahdollista peilata lain ja asetusten sekä käytännön oikeuslääketieteen suhdetta toisiinsa. Piirilääkärien harjoittamaa oikeuslääketiedettä on vertailtu myös vuonna 1901 julkaistusta, Theodor Löfströmin kirjoittamasta ”Oikeuslääketieteellinen käsikirja Suomen lääkäreille” -teoksesta saatuun kuvaan ajan oikeuslääketieteestä. Tutkielma on tehty laadullisen sisällönanalyysin menetelmiä käyttäen ja tuomiokirjatutkimuksen metodiikkaa hyödyntäen.

Jämsän käräjäkunnassa oikeuslääketieteelliset tutkimukset vaikuttivat olennaisesti kuolemantapausten oikeudelliseen käsittelyyn. Sairaus- ja itsemurhatapauksissa niin syyttäjä, kuin kihlakunnanoikeus saattoivat jättää kuoleman tutkimisen piirilääkärin lausunnon varaan. Aviottomien, vastasyntyneiden lasten tapauksissa piirilääkärien lausunnoilla perusteltiin paitsi syytteiden kumoamista myös lapsenmurhatuomioiden langettamista. Henkirikoksissa kuolemansyyn ja väkivallan syy-yhteys toteennäytettiin oikeuslääketieteen keinoin. Piirilääkärin laatiman kuolinsyytodistus oli siis ensisijaisessa asemassa itsemurhaa, lapsenmurhaa tai henkirikosta toteennäytettäessä, ja sen kautta yksittäisellä piirilääkärillä oli valtaa tuomioistuinprosesseihin. Tätä valtaa rajoittivat kuitenkin esimerkiksi nimismiehen ja syyttäjän toimeenpanovalta, sekä kihlakunnanoikeuden valta julistaa lopullisesti vainajan kuolinsyy.