Haku

Terveystieteiden opettajan andragoginen käsikirja 2018

QR-koodi
Finna-arvio

Terveystieteiden opettajan andragoginen käsikirja 2018

Opettaja on yhteiskunnan avainasiantuntija. Opettajuus edellyttää kykyä ennakoida tulevia osaamistarpeita, reagoida toimintaympäristön nopeisiin muutoksiin ja halua jatkuvasti uudistaa omaa osaamista. Yliopiston, ammattikorkeakoulun ja ammatillisen koulutuksen muutokset luovat myös opettajan koulutukselle uudenlaisia haasteita ja muuttavat myös terveystieteiden opettajan työtä. Terveys- ja hyvinvointiteknologia, etäkuntoutus, terveyttä ja toimintakykyä koskeva uudistuva tieto ja sote-palvelujärjestelmän muutos edellyttävät opettajalta uudenlaista sisällöllistä ja andragogista osaa- mista samalla kun heidän edellytetään toimivan myös oman työn ja koulutuksen tutkijoina ja kehittäjinä. Myös digitaalisuuden kehitys haastaa opettajat uudenlaiseen osaamiseen esim. sosiaalisessa mediassa.

Opettajien työ perustuu tutkittuun tietoon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana perinteistä opettajan työtä ovat laajentaneet yhteiskunnalliset palvelutehtävät ja verkostoituminen. Koulutukselle asetettu tutkimus- ja kehittämisvelvoite vaativat uudenlaista yhteistyöosaamista. Aiempaa enemmän vaaditaan opetettavan sisällön perusteltavuutta ja andragogisia taitoja muuttuvissa oppimisympäristöissä.

Vasta valmistuneilla terveystieteiden opettajilla on aitiopaikka tulevaisuuden terveystieteiden ja kuntoutuksen asiantuntijoiden kouluttajina. Tämä teos on syntynyt vuonna 2017 Jyväskylän yliopistossa aloittaneiden terveystieteiden opettajaopiskelijoiden tutkiva ja kehittävä opettajuus opintokokonaisuuden töistä keväällä 2018.

Kiitämme lämpimästi kirjan kirjoittajia, uusia terveystieteiden opettajia!

Tallennettuna: