Haku

Tyttöjen koululiikuntamotivaatio lukiossa

QR-koodi

Tyttöjen koululiikuntamotivaatio lukiossa

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, motivoiko koululiikunta lukion ensimmäisen vuosikurssin tyttöjä. Tutkielmassa tarkasteltiin eri tekijöitä, jotka ovat yhteydessä koululiikuntamotivaatioon. Erityisen kiinnostuksen kohteena oli opettajan mahdollisuus vaikuttaa oppilaiden koululiikuntamotivaatioon. Lisäksi haluttiin selvittää, mitä muutoksia lukiolaistytöt tekisivät liikuntatunneille, jotta ne motivoisivat enemmän. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelujen ja ainekirjoitusten avulla. Haastatteluja oli yhteensä seitsemän ja ainekirjoituksia 20. Haastatteluista neljä toteutettiin keväällä 2014 ja kolme keväällä 2016. Ainekirjoitukset kerättiin keväällä 2016. Tutkimuksen aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti. Yhteensä tutkimukseen osallistui 27 lukiolaistyttöä.

Saatujen tuloksien mukaan koululiikunta motivoi ja siihen suhtaudutaan positiivisesti. Kolme eniten motivaatiota nostavaa tekijää tärkeysjärjestyksessä olivat 1) opettajan tasapuolinen kannustus, 2) toimiva liikuntaryhmä ja 3) opettajan positiivinen asenne. Kolme eniten motivaatiota laskevaa tekijää olivat tärkeysjärjestyksessä 1) opettaja, joka pakottaa oppilaat toimimaan oppilaiden tahdon vastaisesti 2) kuntotestit ja 3) numeroarviointi. Opettajalla havaittiin olevan useita mahdollisuuksia vaikuttaa oppilaiden liikuntamotivaatioon esimerkiksi olemalla läsnä ja kannustava sekä puuttumalla negatiivisiin ryhmäilmiöihin kuten kiusaamiseen. Oppilaat esittivät liikuntatunneille useita erilaisia muutosehdotuksia, joista kuntotestien ja numeroarvioinnin poistaminen saivat eniten kannatusta.

Saatujen tulosten ja pohdintojen valossa tärkeää olisi, että liikunnanopettajalla on riittävät vuorovaikutus- ja ryhmänhallintataidot, jotta hän osaa puuttua negatiivisiin ryhmäilmiöihin liikuntatunnin aikana, kohdata oppilaat yksilöinä ja olla kannustava. Tuloksissa selvisi, että kuntotestit ja niiden tulosten arvioiminen sekä oppilaiden vertailu tulosten mukaan laskee oppilaiden motivaatiota. Saadut tulokset puhuvat sen puolesta, että uuden opetussuunnitelman myötä poistunut kuntotestien arvioiminen on ollut hyvä ratkaisu. Uuden opetussuunnitelman tuomat Move! -testit eivät vaikuta oppilaan liikunnan arvosanaan.

Tallennettuna: