Tämä tutkielma tarkastelee maahanmuuttajaoppilaiden oman äidinkielen käyttöä ja opetusta opettajien näkökulmasta. Vuonna 2012 suomalaiseen perusopetukseen osallistui 25 350 vieraskielistä oppilasta (Kumpulainen 2014: 16), ja saman vuoden syksyllä oman äidinkielen opetusta annettiin perusopetuksessa yhteensä 53 kielessä 13 914 oppilaalle (Opetushallitus 2012). Oman kielen merkitys esimerkiksi tunteiden ja ajattelun kielenä on suuri, ja sen kehittäminen on oppilaille tärkeää esimerkiksi identiteetin kehittymisen ja toisen kielen oppimisen kannalta (Harmanen 2013: 2–3; Hornberger 1996: 455–456). Oman kielen opetus järjestetään erillisen valtionavustuksen turvin (Opetushallitus 2004: 1), ja maahanmuuton kasvun myötä siihen osallistuvien määrä kasvaa jatkuvasti. Tutkielman aineistona on käytetty Latomaan ja Sunin Miten monikielisyys kohdataan kouluissa -tutkimuksen (2009) verkkokyselyn omien äidinkielten käyttöä ja opetusta koskevia laadullisia avovastauksia. Kyselyyn vastasi 217 perusopetuksen opettajaa eri puolilta Suomea. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin, ja siitä selvitettiin vastaajien havaintojen ja näkemysten kautta, millaisissa tilanteissa maahanmuuttajaoppilaita rohkaistaan tai rajoitetaan kouluympäristössä tapahtuvassa oman äidinkielen käytössä, millaisia ilmiöitä heidän äidinkieltensä käyttöön liittyy ja millaisena opettajat kokevat oman äidinkielen opetuksen tilanteen tämänhetkisessä suomalaisessa peruskoulussa. Tutkielmasta selviää, että maahanmuuttajaoppilaita rohkaistaan opettajien mukaan oman kielensä käyttöön samankielisten keskinäisessä kommunikaatiossa. Maahanmuuttajat vaikuttavat vastaajien mukaan kuitenkin epävarmoilta oman kielensä käytöstä. Syiksi tähän vastaajat nimeävät muun muassa häpeän tunteen sekä samastumisen tarpeen. Oman kielen käyttöä pyritään opettajien mukaan rajoittamaan etenkin luokkaopetuksessa ja suomenkielisten oppilaiden ollessa läsnä. Rajoittamisen yleisiksi syiksi vastaajat nimeävät luottamuksen puutteen, tietämättömyyden oman kielen käytön hyödyistä sekä pelon suomen kielen kehityksen hidastumisesta. Oman äidinkielen opetuksen keskeiseksi ongelmaksi kyselyyn vastanneet opettajat kokevat koulujen vähäisen tai virheellisen tietämyksen maahanmuuttajaoppilaan taustasta ja oman kielen kehittämisen hyödyistä. Toisaalta myös käytännön haasteet, kuten opetuksen ajoittaminen koulupäivien ulkopuolelle tai sijoittaminen muille kouluille, luovat opettajien mukaan kynnyksen oppilaiden opetukseen osallistumiselle. Lisäksi oman äidinkielen opettajien pätevyys ja saatavuus ovat opettajien mielestä etenkin pienten paikkakuntien haaste. Tutkielman perusteella voidaan päätellä, että suhtautuminen maahanmuuttajaoppilaiden oman äidinkielen käyttöön ja opetukseen on kehittymässä positiivisempaan suuntaan, mutta se vaihtelee edelleen koulukohtaisesti. Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää oman äidinkielen käytön ja opetuksen ohjenuoria suunniteltaessa.