TIIVISTELMÄ Riikka Holopainen ja Anu Keskilä (2014) ”TUTKAT PÄÄLLÄ” Fysioterapeuttien käsityksiä lonkan tekonivelleikkauksen jälkeisestä fysioterapeuttisesta ohjauksesta. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto. Fysioterapian pro gradu-tutkielma. s. 51. Tämä pro gradu -tutkielma koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen on systemaattinen kirjallisuuskatsaus koskien lonkan tekonivelleikkauksen jälkeisen fysioterapian vaikuttavuutta, ja toinen on empiiriseen tutkimustietoon perustuva fenomenografinen tutkimusartikkeli, joka kuvaa fysioterapeuttien käsityksiä lonkan tekonivelleikkauksen jälkeisestä fysioterapeuttisesta ohjauksesta. Lonkan tekonivelleikkausten määrä kasvaa väestön ikääntyessä, ja se on kustannustehokas toimenpide potilaiden siirtyessä nopeasti toimintakyvyttömyydestä toimintakykyisyyteen. Fysioterapia kuuluu lähes aina leikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen ja joskus kuntoutusta tehdään ennen leikkausta. Tutkimusnäyttö sekä pre- että postoperatiivisesta fysioterapiasta on kuitenkin epäselvää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin kirjallisuuskatsauksen tarjoaman fysioterapian vaikuttavuuden tarkastelun lisäksi fysioterapeuttien käsityksiä lonkan tekonivelleikkauksen jälkeisestä fysioterapeuttisesta ohjauksesta. Kirjallisuuskatsauksemme, jossa oli mukana 15 RCT -tutkimusta, mukaan tutkimusnäyttö postoperatiivisen fysioterapian vaikuttavuudesta on vaihtelevaa ja tutkimusten vertailua vaikeuttaa tutkimusten vaihteleva sisällöllinen sekä raportoinnin laatu. Tutkimusten näytön vahvuutta sekä niiden vertailukelpoisuutta arvioitaessa haastetta lisää se, että postoperatiivisen fysioterapian ns. standardiprotokollaa ei vielä ole yleisesti käytössä, eli se mihin lisäinterventioita verrataan, näyttää olevan vaihtelevaa ja/tai huonosti kuvattu. Toimivia fysioterapiainterventioita näyttäisivät olevan vesiterapiaa, voimaharjoittelua, osakuormitteista kävelymattoharjoittelua, tehokasta ja säännöllistä kotiharjoittelua, sähköstimulaatiohoitoa sekä käsiergometriharjoittelua sisältävät interventiot. Fysioterapiainterventioista näyttäisi siis olevan lisäarvoa kuntoutumisessa, varsinkin jos niihin liittyvä harjoittelu on tarpeeksi tehokasta ja säännöllistä. Toisessa osassa tutkimusmenetelmänä oli avoin recall-haastattelu ja analyysimenetelmänä oli fenomenografia. Tutkimuksessa haastateltiin neljää erikoissairaanhoidossa toimivaa fysioterapeuttia. Empiirisen aineiston fenomenografisen analyysin pohjalta nousi kuusi teemaa, jotka varioivat hierarkkisesti kolmessa kategoriassa. Esiin nousseet teemat olivat potilaan osallistuminen, kehollinen ohjaus, eettisyys ohjaussuhteessa, fysioterapeutin asiantuntijuus, yhteistyö ja terveydenhuoltojärjestelmän eettisyys. Kukin teema varioi sisällöllisesti niin, että teemoista muodostui kolme hierarkkista kuvauskategoriaa. Nämä olivat asiantuntijalähtöinen fysioterapeuttinen ohjaus, potilaan yksilöllisyyttä arvostava fysioterapeuttinen ohjaus ja fysioterapeuttinen ohjaus osana potilaan kuntoutumista. Hierarkkisuus ilmeni siten, että aina edellinen oli osana seuraavaa kuvauskategoriaa. Fysioterapeuttien käsityksissä korostuivat fysioterapeutin ammatillinen osaamisen, vuorovaikutuksen ja eettisyyden suuri merkitys fysioterapeuttisen ohjauksen onnistumisen kannalta. Terveydenhuollon resurssien ollessa yhä rajallisemmat myös fysioterapeuttisen ohjauksen suhteen, ja kun fysioterapian tiedetään olevan vaikuttavaa vain sen ollessa tarpeeksi säännöllistä ja tehokasta, tulevaisuudessa korostuvat fysioterapeuttisen ohjauksen laatu ja fysioterapeuttien vuorovaikutustaidot.