Haku

Vuosaari

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Helsingin kaupunginmuseo

Vuosaari

sisällön kuvaus: Vuosaari. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus, puolustusasema I:20 Vuosaaressa, Mustavuorella. Panoraama ensimmäisestä aseman eteläpäähän louhituista luolista, jotka oli tarkoitus yhdistää hevosenkengän

muotoiseksi kokonaisuudeksi. Vain kaksi suoraa osiota ehdittiin louhia ennen kuin työt jäivät kesken. Nelikulmaisen luolan suuaukon veden peittämällä edustalla on kasa louhinnasta jääneitä kiviä. Rotkon toista seinämää vasten nojaa kuollut puu.

Oikealla

puolella on eteenpäin jatkuvaa, kallioon louhittua yhdyshautaa. Pohjalla on lisää louhintakivien kappaleita. Etualalla on kookas kivi, jonka päälle on kaatunut laho runko. Kiven vierellä kasvaa puu. Kuvaussuunta pohjoisesta koilliseen.

Tallennettuna: