Haku

Kulho; tarjoilukulho

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Forssan museo

Kulho; tarjoilukulho

Arabian valkoinen syvä kulho. Astian kruunuuleima asettaa astian valmistusajankohdan vuosien 1949-1971 välille. Kyseinen leima on Arabian astioissa varsin yleinen, sillä kruunuleimaa eri muodoissaan on käytetty vuodesta 1949 vuoteen 2014 saakka. Arabian tuotteista on löydettävissä leima, joka kertoo esineen valmistusajasta ja joissain tapauksissa myös sen materiaalin ominaisuuksista. Leima on vaihdellut eri vuosina, mikä auttaa astioiden ajoittamisessa. Värileiman lisäksi astioihin saatettiin painaa massaleima, jossa oli usein merkintöjä valmistusmateriaalista ja sen koostumuksesta ja astian käyttöominaisuuksista. Leimat saattavat antaa tietoa myös tarkemmasta valmistusajankohdasta. Esimerkiksi merkintä 12-62 saattaa tarkoittaa joulukuuta 1962. Numeromerkiktä esimerkiski Arabian kruunuleiman yhteydessä on kuitenkin päivämäärän sijaan tehtaan tuotantokoodi. Käsinmaalatut esineet on saatettu myös singeerata esimerkiksi suunnittelijan ja maalaajan nimikirjaimilla.

Tallennettuna: