Haku

Metsäkansan ruokaperinne

Metsäkansan ruokaperinne

Aiheet

Mitä syötiin itäsuomalaisten metsätyöläisten ruokapöydässä ennen toista maailmansotaa? Millaisia taitoja tarvittiin, jotta ison perheen sai ruokittua Kainuun ja Pohjois-Savon syrjäisissä korvissa? Kalastus, kivisten peltojen viljely, pienimuotoinen karjatalous sekä sikojen ja kanojen pito oli pienissäkin mökeissä elämän edellytys. Petun veistäminen männyn kyljestä oli tuttua kaikkialla nälän riivaamalla Savon alueella vielä vuoden 1918 sisällissodan aikaan. Sian läski ja ruisleipä, ohrahuttu, suolakala sekä kokkelipiimä ja puolukkasurvos olivat metsäkansan ruokatottumusten peruselementit. Teollistuminen muutti ruokataloutta siirryttäessä kaskiviljelystä karjanhoitoon. Vanhoista tavoista ja makutottumuksista oli vaikea luopua. Peruna syrjäytti nauriin 1800-luvulla, mutta nauriskaskia tehtiin vielä pitkään 1900-luvullakin. Tupakan ja humalan viljely olivat jääneet tavaksi vanhoista ajoista.

Lue lisää valokuvaaja Ivar Ekströmin Metsäkansa-kokoelmasta

Ivar Ekström oli koulutukseltaan metsäteknikko ja toimi A. Ahlström osakeyhtiön metsätyömaiden tilinpitäjänä ja palkanmaksajana yhtiön puunhankinta-alueilla Pohjois-Savon, Kainuun ja Pohjois-Karjalan alueilla vuosina 1909-1960. Ekström valokuvasi koko työuransa ajan yhtiön tuella. Torpparilain voimaan tulon jälkeen hän lohkoi yhtiön maista tiloja vuokraviljelijöille kuuden vuoden ajan. Tuolloin hänelle tulivat tutuiksi tämän metsäkansan eli tilapäisillä metsätöillä itseään elättävän maatoman kansanosan ruoka ja elämäntapa, asunnot sekä työ. Hän nimesi tämän itselleen tärkeimmän valokuvakokoelmansa nimellä "Metsäkansa".

Metsäkansa -kokoelman tarkoituksena on Ivar Ekströmin omin sanoin "esittää ainoastaan maa- ja metsäkansan asunto-olot ja elinkeinot, sekä näin säilyttää jälkipolville mahdollisimman paljon tietoa ja tuntemusta torpparien ja mäkitupalaisten kehityksestä ja kulttuurista, joka on unhoon jäämässä. Jos se lisäksi antaa nykypolville edes jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä edellisten sukupolvien maa- ja metsätyöt ovat merkinneet nykyaikaisen teollisuusyhdyskunnan luomisessa, niin ehkä kuvakokoelma täyttänee tarkoituksensa."

Tallennettuna:

Tavoite:

Tutustua itäsuomalaisen ruokaperinteen juuriin ja siihen, miten ruokaa ennen tuotettiin.

Yläkoulu

Oppiaineet
  • Historia
    • Sisältöalueet
      • Vuosiluokat 7-9
        • S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan
  • Kotitalous
    • Sisältöalueet
      • Vuosiluokat 7-9
        • S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri
  • Valitse yksi kuva ja lue muistiinpano. Mikä on muuttunut verrattuna nykypäivään? Mikä muutoksen on aiheuttanut?
  • Mitä tuttuja ruokalajeja löydät? Mitkä ovat entuudestaan tuntemattomia?
  • Miksi ennen jauhettiin itse kahvipavut? Entä miksi nykyisin jauhetaan kahvinpavut?
  • Pohdi, millaisia taitoja oli oltava, jotta perheen sai ruokittua 1900-luvun alun Suomessa?
  • Kuinka teollistuminen muutti korvessa eläneen maattoman kansanosan ruokatottumuksia?

Pöytään on katettu ruisleipää, saviastioita ja iso kimpiastia. Leivän kanssa voitiin syödä esimerkiksi suolakalaa tai lihaa sekä kokkelipiimää.


Keittokota ja humalaköynnös pihapiirissä 1930-luvulla. Kesäisin pataruokia ja keittoja valmistettiin ulkona erillisessä keittokodassa.
Humalaa kasvaa yhä monien talojen pihoissa, koska aikoinaan talonpojilla oli humalanviljelypakko. Humalan kävyillä maksettiin veroja. Humalankävyt olivat arvokkaita, koska ulkomailta tuotuina ne olivat kalliita ja Ruotsin vallan aikana haluttiin nostaa maan omavaraisuutta.


Hiili-Ollin perheen ruokapöydästä löytyy lotinaa eli läskiä, kalakukkoa ja suolasärkiä sekä perunaa. Perhe asui savupirtissä ja mukkui tämän tuvan lattialla oljilla päivävaatteissaan. Perheen isä oli saanut liikanimen Hiili-Olli siksi, että poltti työkseen hiiliä, joita toimitti teollisuuden käyttöön. Hiiliä käytettiin raudan jalostuksessa. Lisätöiksi kelpasivat erilaiset satunnaiset metsätyöt, joista mm. A. Ahlström osakeyhtiö maksoi rahapalkkaa. Rahalla sai ostettua kahvia, tupakkaa ja suolaa sekä viljaa.


Entisten kaskimaiden pellot olivat kivisiä. Niillä kuitenkin viljeltiin mm. ohraa ja ruista vaikka kyntäminen olikin haastavaa.

Mies kyntää peltoa Näytä tarkat tiedot

Ekström, Ivar Aleksander, valokuvaaja

1925

Itä-Suomessa perunan viljely syrjäytti kaskinauriin viljelyn vasta 1800-luvulla. Savolaiset pitivät perunaa pahan makuisena ja tekivät nauriskaskia vielä 1900-luvun alussakin. Perunanviljely kuitenkin yleistyi vauhdilla, koska se oli tehokas lääke nälänhätää vastaan. Perunamaasta tuli osa pihapiiriä.


Pettua kuorimassa vuonna 1918. Pettu on männyn kaarnan alla oleva ravinteikas nilakerrros, joka saadaan keväällä ja alkukesästä irtoamaan suurina levyinä. Pettua saadaan männyn kuoren alta nilakerroksesta. Keväällä mänty kuoritaan ja nila irrotetaan levyinä. Levyt kuivataan auringossa tai nuotiolla ja paahdetaan, murskataan ja jauhetaan jauhoiksi.

Petun käyttö on tunnettu kaikissa pohjoismaissa, Pohjois-Venäjällä ja viikinkien ja Pohjois-Amerikan intiaanien parissa. Suomessa pettujauhoa käytettiin viljojen jatkeena leivänteossa pitkälle 1900-luvulle. Sotien aikana pettua käytettiin yleisesti, kun viljoista oli pulaa.

Näytetään 1 - 6 / 17