Haku

Metsäkansan ruokaperinne

Aineistopaketin koonnut: Varkauden museot

Mitä syötiin itäsuomalaisten metsätyöläisten ruokapöydässä ennen toista maailmansotaa? Millaisia taitoja tarvittiin, jotta ison perheen sai ruokittua Kainuun ja Pohjois-Savon syrjäisissä korvissa? Kalastus, kivisten peltojen viljely, pienimuotoinen karjatalous sekä sikojen ja kanojen pito oli pienissäkin mökeissä elämän edellytys. Petun veistäminen männyn kyljestä oli tuttua kaikkialla nälän riivaamalla Savon alueella vielä vuoden 1918 sisällissodan aikaan. Sian läski ja ruisleipä, ohrahuttu, suolakala sekä kokkelipiimä ja puolukkasurvos olivat metsäkansan ruokatottumusten peruselementit. Teollistuminen muutti ruokataloutta siirryttäessä kaskiviljelystä karjanhoitoon. Vanhoista tavoista ja makutottumuksista oli vaikea luopua. Peruna syrjäytti nauriin 1800-luvulla, mutta nauriskaskia tehtiin vielä pitkään 1900-luvullakin. Tupakan ja humalan viljely olivat jääneet tavaksi vanhoista ajoista.

Ivar Ekström oli koulutukseltaan metsäteknikko ja toimi A. Ahlström osakeyhtiön metsätyömaiden tilinpitäjänä ja palkanmaksajana yhtiön puunhankinta-alueilla Pohjois-Savon, Kainuun ja Pohjois-Karjalan alueilla vuosina 1909-1960. Ekström valokuvasi koko työuransa ajan yhtiön tuella. Torpparilain voimaan tulon jälkeen hän lohkoi yhtiön maista tiloja vuokraviljelijöille kuuden vuoden ajan. Tuolloin hänelle tulivat tutuiksi tämän metsäkansan eli tilapäisillä metsätöillä itseään elättävän maatoman kansanosan ruoka ja elämäntapa, asunnot sekä työ. Hän nimesi tämän itselleen tärkeimmän valokuvakokoelmansa nimellä "Metsäkansa".

Metsäkansa -kokoelman tarkoituksena on Ivar Ekströmin omin sanoin "esittää ainoastaan maa- ja metsäkansan asunto-olot ja elinkeinot, sekä näin säilyttää jälkipolville mahdollisimman paljon tietoa ja tuntemusta torpparien ja mäkitupalaisten kehityksestä ja kulttuurista, joka on unhoon jäämässä. Jos se lisäksi antaa nykypolville edes jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä edellisten sukupolvien maa- ja metsätyöt ovat merkinneet nykyaikaisen teollisuusyhdyskunnan luomisessa, niin ehkä kuvakokoelma täyttänee tarkoituksensa."

Yläkoulu: kotitalous, historia

Yläkoulu
Oppiaineiden sisältöalueet

  • Historia: S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan
  • Kotitalous: S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri

Tavoite: Tutustua itäsuomalaisen suokaperinteen juuriin ja siihen, miten ruokaa ennen tuotettiin.

  • Valitse yksi kuva ja lue muistiinpano. Mikä on muuttunut verrattuna nykypäivään? Mikä muutoksen on aiheuttanut?
  • Mitä tuttuja ruokalajeja löydät? Mitkä ovat entuudestaan tuntemattomia?
  • Miksi ennen jauhettiin itse kahvipavut? Entä miksi nykyisin jauhetaan kahvinpavut?
  • Pohdi, millaisia taitoja oli oltava, jotta perheen sai ruokittua 1900-luvun alun Suomessa?
  • Kuinka teollistuminen muutti korvessa eläneen maattoman kansanosan ruokatottumuksia?

Pöytään on katettu ruisleipää, saviastioita ja iso kimpiastia. Leivän kanssa voitiin syödä esimerkiksi suolakalaa tai lihaa sekä kokkelipiimää.


Keittokota ja humalaköynnös pihapiirissä 1930-luvulla. Kesäisin pataruokia ja keittoja valmistettiin ulkona erillisessä keittokodassa.
Humalaa kasvaa yhä monien talojen pihoissa, koska aikoinaan talonpojilla oli humalanviljelypakko. Humalan kävyillä maksettiin veroja. Humalankävyt olivat arvokkaita, koska ulkomailta tuotuina ne olivat kalliita ja Ruotsin vallan aikana haluttiin nostaa maan omavaraisuutta.

Perhe ulkosalla Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1930

Hiili-Ollin perheen ruokapöydästä löytyy lotinaa eli läskiä, kalakukkoa ja suolasärkiä sekä perunaa. Perhe asui savupirtissä ja mukkui tämän tuvan lattialla oljilla päivävaatteissaan. Perheen isä oli saanut liikanimen Hiili-Olli siksi, että poltti työkseen hiiliä, joita toimitti teollisuuden käyttöön. Hiiliä käytettiin raudan jalostuksessa. Lisätöiksi kelpasivat erilaiset satunnaiset metsätyöt, joista mm. A. Ahlström osakeyhtiö maksoi rahapalkkaa. Rahalla sai ostettua kahvia, tupakkaa ja suolaa sekä viljaa.

Perhe tuvan sisätiloissa Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1924

Entisten kaskimaiden pellot olivat kivisiä. Niillä kuitenkin viljeltiin mm. ohraa ja ruista vaikka kyntäminen olikin haastavaa.

Mies kyntää peltoa Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1925

Itä-Suomessa perunan viljely syrjäytti kaskinauriin viljelyn vasta 1800-luvulla. Savolaiset pitivät perunaa pahan makuisena ja tekivät nauriskaskia vielä 1900-luvun alussakin. Perunanviljely kuitenkin yleistyi vauhdilla, koska se oli tehokas lääke nälänhätää vastaan. Perunamaasta tuli osa pihapiiriä.

Peltoviljelystä Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1925

Pettua kuorimassa vuonna 1918. Pettu on männyn kaarnan alla oleva ravinteikas nilakerrros, joka saadaan keväällä ja alkukesästä irtoamaan suurina levyinä. Pettua saadaan männyn kuoren alta nilakerroksesta. Keväällä mänty kuoritaan ja nila irrotetaan levyinä. Levyt kuivataan auringossa tai nuotiolla ja paahdetaan, murskataan ja jauhetaan jauhoiksi.

Petun käyttö on tunnettu kaikissa pohjoismaissa, Pohjois-Venäjällä ja viikinkien ja Pohjois-Amerikan intiaanien parissa. Suomessa pettujauhoa käytettiin viljojen jatkeena leivänteossa pitkälle 1900-luvulle. Sotien aikana pettua käytettiin yleisesti, kun viljoista oli pulaa.

Pettua kuorimassa. Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1918

Teurastaja työssään. Yleensä eläimet teurastettiin syksyisin laidunkauden loputtua. Lihat säilöttiin suolattuina isoihin astioihin, joita säilytettiin viileässä. Lihaa saatettiin myös kuivata ja savustaa, jolloin se säilyi paremmin.

Teurastaja työssään Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1922

Kala ja kalastus on ollut Itä-Suomessa ruokatalouden ikiaikainen perusta. Kaloja ja säilöttiin suolaamalla ja kuivaamalla. Kapakala tarkoittaa suolattuna kuivattua kalaa. Se säilyi helposti jopa vuoden.

Vanha nainen kaloja siivoamassa Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1915

Poika syö ohrahuttua pahkakupista. Ohra on Suomen vanhin viljakasvi ja se on nauriin ohella vanhimpia viljelykasvejamme.

Poika syö pahkakupista Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1924

Lehmän lypsyä varten tehtiin lehmisavuja hyttysten ja kärpästen karkottamiseksi, jotta lehmä ei potkisi kun sitä lypsetään. Karjatalouteen siirtyminen takasi köyhäänkin pirttiin kesäisin voita ja maitoa. Separaattorien keksiminen ja Pietarin voimarkkinat kannustivat karjatalouden kehittämiseen ja voin viemiseen Venäjälle, josta paluukuormaan lastattiin halpaa viljaa ja suolaa, mutta myös kansalle jo välttämättömyyksiksi käyneitä nautintoaineita kuten kahvia ja tupakkaa.

Lehmien lypsyllä Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat


Tiskaaminen tehtiin ulkona, koska vesi haettiin kantaen eikä viemäreitä ollut.

Nainen tiskaamassa Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1925

Itä-Suomessa leivottiin pehmeää ruisleipää kerran viikossa. Leipäkorvo oli suuri puinen kimpiastia, jossa taikina sai hapantua ja tekeytyä muutaman päivän ennen leivontaa. Myös leivän juurta säilyi luontaisesti leipomakorvon sisäpinnalla. Leipäkorvoa ei koskaan pesty vaan se vain pyyhittiin puhtaaksi ja annettiin taikinan kuivua astian reunoille.

Nainen leipiä leipomassa Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1925

Savottaemäntä ja kahvimylly. Kahvi on Suomessa tunnettu noin 250 vuotta ja sitä säännösteltiin ylellisyystuotteena. Säännöstely lopetettiin vasta 1954. Kahvi tuotiin juuttisäkeissä raakakahvina. Vihertävät pavut piti ensin lajitella, pestä, kuivata vaatteen sisällä ja paahtaa vaalean ruskeiksi, jonka jälkeen ne jauhettiin jauhoksi. Kahvin paahtaminen kävi paahtimella eli brännärillä, mutta myös paistinpannussa tai padassa. Ensiksi papuja hämmennettiin vispilällä ja sekaan lisättiin voita. Paahdetut pavut eli pyönät jäähdytettiin sanomalehtipaperin päällä. Kahvimyllyssä, huhmaressa tai kulhossa papuja jauhettiin jokaista keittokertaa varten.

Vanha nainen ja kahvimylly Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1925

Kessuhalmeen kastelu lehmän virtsalla. Tupakansiemen istutettiin vapun teinoissa sylkemällä lämpimiin lavoihin, mullattiin hyvin ja kylvöksen pinta tannerrettiin kovaksi. Kuukauden kulutta taimet istutettiin kaksirivisiin penkkeihin väkevään maahan. Tupakan kukkiessa, noukittiin kukat pois muista paitsi siementaimiksi tarkoitetuista. Tupakanlehdet kuivattiin tuvan orsilla.

Mies kastelee kessuhalmetta Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1912

Jauhoja jauhamassa myllyssä. Kaskiruis vaihtui tuontiviljaan, mutta pettu piti pintansa edelleen hätäravintona, koska viljan saatavuus vaihteli.


Ohrarieskan paistamista rapakiviuunissa. Monin paikoin uunit olivat alkeellisia, mutta niissä valmistettiin ruokaa ja samalla ne lämmittivät tuvan, jossa nukuttiin ja tehtiin erilaisia käsitöitä, kuivatettiin tupakka, säilytettiin leivät.


Petun jauhantaa käsikivillä.

Petun jauhantaa Näytä tarkat tiedot

kuvaaja: Ivar Aleksander Ekström, valokuvaajat

1918