Helmet-kirjastojen kirjastojärjestelmää päivitetään 28.2. klo 22.00 alkaen. Kirjastokimpan aineistoihin liittyvät palvelut ovat poissa käytöstä, eikä tietoa aineistojen saatavuudesta saada Finnaan. Pahoittelemme katkosta aiheutuvaa haittaa.

Haku

Yhteisö

Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan perustivat Hannes Gebhard ja Eliel Aspelin-Haapkylä vuonna 1890 suomenkielisen kansalliskirjallisuuden kustantajaksi. Vuodesta 1892 johdossa on ollut Alvar Renqvist jälkeläisineen, jotka ovat suomentaneet nimensä Reenpääksi. 1906 valmistui Helsingin Uudenmaankadulle arkkitehtien Karl Lindahlin ja Valter Thomén piirtämä toimitalo, jossa yhtiö toimii edelleen. Kirjapainotoiminta alkoi 1908 ja aikakauslehtien kustantaminen Suomen Kuvalehden myötä 1916. Otava perusti 1934 yhdessä WSOY:n kanssa Yhtyneet Kuvalehdet, joka ryhtyi julkaisemaan muun muassa Seura-lehteä. Vuosina 1945–1991 Otava oli pörssiyhtiö. Kun sukuomistajat hankkivat yhtiönsä pörssistä takaisin itselleen, perustettiin uusi Otava, joka on eri juridinen henkilö kuin 1890 perustettu vanha Otava. Otava lunasti Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n 1998 WSOY:ltä kokonaan itselleen. Keuruun painotalon Otava perusti 1955. Otavan painolaitoksista ja Editan painolaitoksista muodostettiin Acta Print. Acta Print Oy myi 1999 aikakauslehtipainot ja liiketoiminnan Edita-konsernille Vuoden 2006 alusta Otavan omistuksessa on ollut myös Like Kustannuksen kirjankustannustoiminta. Lisäksi kirjaryhmään kuuluu Suuri Suomalainen Kirjakerho. Otava-konserni muodostuu neljästä liiketoiminta-alueesta: kirjat, lehdet, kauppa ja uudet liiketoiminnot. Kirjapainotoiminnasta vastaa Otavan kirjapaino Oy Keuruulla. 31. joulukuuta 2014 Otava osti kirjankustantamo Moreenin osake-enemmistön. Kustannustoiminta jatkui samalla nimellä..

Tallennettuna: